Kuinka hukkua juhannuksena oikeaoppisesti TRAILER
Kesto: 2:15 min | Valmistumisvuosi: 2002 / marraskuu | Tekijöiden keski-ikä kuvaushetkellä: 19 v | Katsottu: 3691 kertaa + youtube


"Juhannuksena hukkuminen ei ole vaikeaa, mutta se ei kuitenkaan keneltä tahansa onnistu; joukossamme on 'läheltä piti'-ihmisiä, pelkureita, ja niitä, jotka ovat jo onnistuneet. Onnistuminen ilmenee silloin kun hukuttautuvaa ei nähdä yrittämässä temppua enää uudelleen. Ongelmia teettävät muun muassa sivulliset, jotka yleensä ehtivät kiskoa hukuttautuvan kuiville - Juhannuksena vedet ovat täynnä muita ihmisiä. Oikeoppinen hukuttautuminen tarvitseekin oman aikansa huolellista suunnitelmaa varten.

Vanha kansa sanoo, että hukkuminen ilman viinaa on teeskentelyä. Kaikkein tärkeintä hukkumisessa on kuitenkin iloinen juhlamieli - eletäänhän mittumaaria, Suomen suven perinteistä huipentumaa.

Shortseissa ja t-paidoissa ei sovi hukkua. Vesillä voi olla kylmä ja juhlalliseen tilaisuuteen ei sovi muutenkaan alipukeutua. Helpottavin vaikutus on etenkin farkuilla, villapaidalla ja puuvillatakilla, jotka kastuessaan tulevat usean kymmenen kilon painoisiksi - tällöin hukkumistasi ei estä enää mikään. Ja kun erämaajärvi on ottanut omansa, ja vain kumollaan hiljakseen keinahteleva vene kertoo jotain tapahtuneen, laskeutuu ylimaallinen rauha koko laaksoon. Tällöin voimme katsella tunto miellyttävän tyhjänä varhaista aamua ja huokaista keveitä mietteitä solisevien laineiden luomiin aaltoihin.. Tai jotain..."

'Kuinka hukkua Juhannuksena oikeaoppisesti' -opastusvideo ei siis tule jättämään epäselväksi kuinka hukutaan varmasti ja tyylillä!

Tässä HOAX-traileri elokuvasta jota ei koskaan kuvattu. ;)


Keskiarvo: 3,7
Eniten annettu arvosana: 4
Arvosteltu 150 kertaa

Voit antaa elokuvalle
arvosanan katsottuasi sen.


Mikko L / Kudos (20.12.12)
Tokaisi Kudoksesta yleisesti:
Kudoksen leffat on siirretty Youtuben puolelle & Youtube-playeri upotettu sivuille. :)


Mikko L / Kudos (9.2.09)
Tokaisi Kudoksesta yleisesti:
Uudet sivut ja uusi elokuva ovat ulkona. :)


Kommentoi elokuvaa:
Kommentti koskee:
tätä elokuvaa
Kudosta yleisesti
2 kertaa 3 = 1 2 4 6



Jätä kommentti!





(Miska Isotalo)



(Mikko Lehtonen, Marko Kuusenoja)



(Ilkka Rauhala)



(Miska Isotalo)



(Miska Isotalo, Ilkka Rauhala)



(Viljami Julkunen)



(Miska Isotalo)



(Marko Kuusenoja)



(Mikko Lehtonen)



(Tommi Siivonen)



(Miska Isotalo)



(Miska Isotalo, Mikko Lehtonen)



(Marko Kuusenoja)