The run: sopimaton
palikka |
![]() |
||
| 2001 / Tammikuu | ||
Kesto: 26min | making of: 7min |
||
Imuroi elokuva:
Intro/inserts - Hot potato (2.3mb) Outro - Off the town (3.8mb) |
| Kuvaus: |
Synkkä ja humoristinen tarinamme kertoo Tahvosta, joka yrittää pysyä mukana elämän sykkeessä. Hän pyrkii olevan osa yhteiskuntaa, mutta saumat ovat väljät ja panta alkaa kiristyä. "Tahvo elelee rauhassa itselleen normaalia, rauhallista omaa elämäänsä. Odottamattomia käänteitä syntyy kun Tahvon psyykelääkkeiden vaikutus alkaa heiketä ja päähenkilön yhteys todellisuuteen alkaa hämärtyä. Tuttu, järjestäytynyt elämä muuttuu Tahvolle ylitsepääsemättömäksi." "Kamppailu mielikuvituksen tuottamia illuusioita vastaan ajaa
Tahvon loputtomaan selviytymiskierteeseen. Päästäkseen
eroon vihollisistaan, Tahvon on paettava itseään, omaa mielikuvitustaan.
Tahvo saa poliisit peräänsä linnottauduttuaan erään
asukkaan ulkosaunaan, mutta poliisin raudatkaan eivät tunnu kahlitsevan
Tahvoa tämän häiriintyneeltä mielentilalta. |
| + Elokuva esitettiin 5.2.2001 Rauman
Yhteislyseon lukiossa, arviolta 150 katsojaa ilmaantui paikalle. + Elokuva johti myöhemmin myös riitaan jossa olivat osallisina niin opettajat kuin oppilaat. Tarkoituksenamme oli suorittaa lukion kuvaamataidonkurssi itsenäisesti (aiheesta lisää myöhemmin). + Into 2001 kevät (Suomen vanhin koululehti): Arvostelussa: The Run. |
|
||||||