OO










 

Hc (hidden cam) --- 2002 / Maaliskuu --- Kesto: ~15min

Hc (hidden cam) on piilokameraohjelma tyyliin Jackass siinä mielessä, että pääosissa on henkilö joka luo tilanteet näyttelemällä jotakuta joka hän ei itse tietenkään ole. Kohteet eivät tiedä että heidän kustannuksellaan pilaillaan ja yrittävät selvitä parhaansa mukaan kummallisesta tilanteesta.

Hc tehtiin Eq:n ohella demoksi Sun-tv:lle, mutta se ei paikallista tv-yhtiötä niinkään kiinnostanut.

Kyseisen piilokameraohjelman tekeminen ei ollut niin helppoa kuin ensiksi saattaisi luulla, kaikenlaisia lupia sai kysellä koko ajan ja yhdestä liikkeestä saimme mm. porttikiellon ja rikossyyteuhkauksenkin! :)
(lue aiheesta lisää alla olevasta linkistä)

Hc kuvattiin kahdella kameralla jonka lisäksi sekoilija oli myös mikitetty.

Huomaamattomissa pysyminen osoittautui melkoiseksi haasteeksi Hc:tä kuvattaessa, kamerathan eivät saaneet paljastua suurimmassa osassa tilanteista. Niinpä kehittelimme erilaisia valevälineitä, kuten mm. 'matkalaukun' ja 'olkakassin'. Matkalaukku, jonka sisällä on kamera, oli helppo jättää tiettyyn paikkaan kuvaamaan tilannetta toisesta kuvakulmasta. Olkakassin kanssa taas pääsi hyvin lähelle kohdetta. Myös vanhanaikainen sanomalehti-kikka osoittautui hyvin toimivaksi. :)

Käyttämättömiä ideoita meillä on Hc:een vielä toteutettavana päälle kolmisenkymmentä. Jos olet keksinyt/kuullut hyvän 'jekun' jonka haluaisit nähdä toteutettavan käytännössä, kerro siitä meille. Pyrimme toteuttamaan kaikki hyvät ideat ja käytetyistä ideoista saa vähintäänkin krediitit ja mahd. sanoman videoon. Rahaa emme voi vihjeistä etukäteen luvata: sitä tulee jos on tullakseen. :)


+ Hc:stä on Digivideo.org:ssa keskustelu "Videokuvaamisesta rikossyyte?"
+ Oikealla olevat kuvat ovat Hc:n osasta #1. Jatkoa ja lopullinen julkaisu tulee kunhan jaksetahan sekoilla lisää. :)



Eq (ekvalisaattori) --- 2002 / Maaliskuu --- Kesto: ~40min

Eq (ekvalisaattori) on lyhyesti kuvailtuna Rauman musiikkitapahtumia luotaava 'uus-ohjelma'.

Ohjelma keskittyi bändien live-esiintymisiin sekä kaupungilla järjestettyihin musiikkitapahtumiin. Keikkojen lisäksi kuvasimme yleisöhaastattelut ja itse bändin haastattelun joko paikanpäällä esiintymispaikalla tai jälkeenpäin sovittuna aikana.

Eq
tehtiin alunperin demoksi paikalliselle Sun-tv:lle (näkyvyysalueena Länsi-Suomi). Sun-tv totesi Eq:n formaatin olevan niin hyvä ("parasta materiaalia kanavalla moneen vuoteen"), että sitä voisi myydä formaattina muihinkin kaupunkeihin, esim. Poriin, jolloin materiaalia saataisiin ohjelmaan sekä Porista että Raumalta. Sarja jouduttiin kuitenkin lopettamaan sen toiseen osaan. Päälimmäisinä syinä olivat Sun-tv:n ongelmat saada ohjelma taloudellisesti kannattavaksi ja juontajat, jotka eivät halunneet ryhtyä paikallisiksi julkkiksiksi. Otollisen tilanteen menettäminen harmitti tuolloin melkoisesti. Ohjelmasarjan tekeminen oli kuitenkin opettava kokemus niin taiteellisesti, teknisesti kuin sosiaalisestikin - jouduimme viettämään aikaa erilaisilla backstageilla aivan riittämiin. :)

Aluksi lieviä ongelmia teetti Teoston asettamat säännökset, sillä osa esiintyvistä yhtyeistä soittivat kovereita, omia tulkintoja Teoston valvonnan alaisista kappaleista. Sun-tv:n tekemä sopimus Teoston kanssa kuitenkin helpotti tilannetta, joka mahdollisti 10% ohjelma-ajasta sisältävän Teoston alaista musiikkia.


Ohjelman lähtökohtana oli olla mahdollisimman dynaaminen, juttuaiheet vaihtelivat punkista karaokeen ja kuorolaulannasta rokkiin ja hiphoppiin. Myös katuesiintymiset ja ulkoilmadiscot olisivat olleet myöhemmissä jaksoissa kohteena. "Jos siitä lähtee ääntä, se tulee olemaan Eq:ssa" oli eräs ohjelman suunnitteluvaiheessa heitetyistä sloganeista.

Eq kuvattiin kolmella kameralla, keikat äänitettiin Minidisc-soittimella.

^ Kuvia Eq:n jaksoista #1 ja #2.
+ Eq:n musiikit: Eq-intro (2mb) | Eq-insert (1.6mb) | Eq-outro (1mb)






Euromarketissa ostoksilla ...



.. kaupan ulkopuolella sattuu pieni vahinko, joka myös seisauttaa liikenteen täysin ...
.. ja eikun johtajan puheille: "olisiko mahdollista saada rahat takaisin, kun ei näistä tomaateista enää voi tehdä mitään?"



Jälleen mukkelismokkelis. 50 kolikkoa kierii Osuuspankin lattioilla.



Hiihtohan on Suomen kansallisurheilu! Lunta vaan on autoteillä hieman turhan liian vähän.



Vanha kunnon pierutyynytemppu - julkisissa tiloissa.
'Ulkomaalainen' asioi kioskissa jonka myyjä ei osaa englantia! Lisäksi hinnasto on vielä markoissa vaikka euro on ainoa kelpaava valuutta...